Aikido Sandokai



Tervetuloa Sandokain aikidojunioriksi!

Aikidoa voi harrastaa jo pienestä pitäen. Junioriharjoituksiin voi tulla mukaan heti, kun koulunkäynti alkaa ja ryhmässä olemisen taidot rupeavat olemaan kunnossa. Junnuryhmän suojissa saa kasvaa noin 12 - 13 vuotiaaksi, jolloin aloitetaan vähitellen siirtyminen aikuisten harjoituksiin. Tämä siirtyminen riippuu kuitenkin jokaisen junnun kehityksestä ja valmiuksista.

Junnutreeneissä opetellaan aikidotekniikoita, mutta siellä hommataan hikeä pintaan myös hippasilla ja erilaisilla peleillä. Dojokäytös pitää myös jokaisen juniorin opetella ja hallita. Dojokäytökseen kuuluu hyvä käytös, toisten huomioiminen ja eräiden aikidoon liittyvien Japanista peräisin olevien kohteliaisuussääntöjen noudattaminen.

Junnutreeneissä vallitsee hyvä ja iloinen henki. Jokainen harjoittelija harjoittelee kaikkien treeneihin tulleiden kanssa. Treeniparia vaihdetaan joka kerta, kun opeteltava tekniikka vaihtuu. Tytöt ja pojat treenaavat kaikki yhdessä.

Tiukkoja nivellukkoja tai korkeita heittoja ei vielä junnuvaiheessa opiskella. Tärkeintä on kehittää tasapainoa, kehon hallintaa ja turvallisia kaatumisia.

Sinetti-seura -logo

Sandokain junnut treenaavat Sinettiseurassa. Sinetti on Nuoren Suomen myöntämä laatutae laadukkaasta työstä lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen parissa. Sinetti myönnettiin Sandokain aikidojaokselle vuonna 2006 ensimmäisenä aikidoseurana Suomessa.