Ninan (oik.) kanssa odottelemassa tatamille pääsyä
Virpi Jylhä
Nämä tekstinpätkät ovat otteita "päiväkirjasta" jota on tullut pidettyä aikidon harrastamisen aloittamisesta saakka. Osaksi näkövammani (näkkäri) ja osaksi kai ihan muuten vaan ovat treenitilanteet välillä olleet aika värikkäitä...
Ninan (oik.) kanssa odottelemassa tatamille pääsyä
Sari treenasi mae-ukemeja polviltaan ja Jukka meni neuvomaan häntä pään asennosta. Katselin, kun molemmat istuivat polvi-istunnassa tatamilla. Jukka piteli Saria molemmin käsin pään sivuilta kiinni ja paasasi antaamuksella, miten pään tulisi kääntyä ukemiin lähdettäessä. Sari katseli hetken Jukkaa ja nappasi tätä sitten ranteista kiinni, nosti käsiä vähän irti pään sivuilta ja sanoi rauhallisesti:
"Jukka hei, ei ole hyvä juttu pitääkäsiä toisen korvilla, kun puhuu tälle."
Minulla oli itsetunto maassa edellisen kerran treeneistä. Jukka oli pistänyt kädet raudanlujina hanttiin kokyo-ho -liikkeessä. Homma oli aivan hukassa ja Sari oli saanut tartunnan. Sari yritti tehdä kokyo-hota eikä onnistunut. Minä seistä tökötin eikä kaverini saanut minua liikahtamaan.
Olkapään takaa kuului Jukan ilkikurinen ääni, joka kysyi Sarilta:
- Tekikö se sulle Jukat?
Olin Sari kanssa vastakkain hanmissa seisten. Menossa oli shihonage-harjoittelu. Sari teki liikkeen, mutta homma pysähtyi. Tupisimme, mutisimme ja ihmettelimme, että mikähän nyt, kun ei se oikein näin.... Jukka seisoi vieressä kädet lanteella ja katseli touhuiluamme aikansa.
Kun irrottauduimme solmusta, jonka olimme saaneet aikaiseksi. Jukka sanoi:
- Muuten hyvä, mutta se olisi pitänyt olla Virpi, joka ottaa kiinni, jos Sari tekee tekniikan.
Istuin polvi-istunnassa tatamin reunalla ja odotin, että pääsisin vuoroon harjoittelemaan nikkyota. Jukka käveli tatamin reunaa ja istahti viereeni.Totesin Jukalle, että sä kuulostat kipeeltä, johon Jukka:
"Joo, flunssa on ja ääni on tukossa. Mutta näkisitpä silmät..."
Minä: "Kyllä mä tässä valossa ne nään" ja käännyin katsomaan. Ja jatkoin:
"Niinhän ne on kuin sialla..."
Löysin itseni solmusta ja näkökentässäni poistuivat paljaat jalkapohjat tatamin laitaa pitkin.
Keravan dojolla harjoiteltiin tandoilla. Olin Karin parina ja tein piston. Se osui johonkin sydämen kohdalle.
Kari: - Pitäis osua ihan keskelle
Minä auringon valon häikäisemänä: - Mutta missä on se keskelle!
Kari vakavana: - No... suurinpiirtein siellä, mistä ääni kuuluu...
Ja sitten ilmestyi nauru silmäkulmiin.
Junnu-treenejä vetävä Mary-Ann ja Sari - näkkäri hänkin - istuivat polvi-istunnassa. Mary-Ann selvitti Sarille suwarivaza-kokkyo-ho -liikettä tosissaan ja antaumuksella:
- Kato, ensin mää katson itse Aku Ankkaa, sitten laitan kädet näin ja näytän sullekin, mutta sit viime tipassa keikautan sut "Enpä näytäkään!
Teemana oli yokomen uchi ja harjoiteltava tekniikka shionage.
Minä hyökkäsin ja Eki G torjui heittäen minut tatamiin. Kuulin hänen sanovan jotain, mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Seisoimme muutaman askeleen päässä toisistamme ja otin taas vauhtia ja löin oikealla kädelläni sangen vauhdikkaasti. Mutta kas, Eki olikin sanonut "vaihdetaan" ja teki siis nyt saman kuin minäkin. Löysimme itsemme kääntyneenä 90 astetta, pällistelimme toisiamme - kumpikin sai yokomenin nuppiinsa.
Yokomenuchi iriminage. Hyökkäsin Mary-Annia kohti. Juuri kun nostin käden ylös ja aloitin lyönnin, viereisen parin uke rymähti kovalla metelillä seinään. Enpä huomannut, että Mary Annin pää ja katse kääntyi äänen suuntaan vaan jatkoin hyökkäystä. Mary Ann ehti juuri ja juuri vetaista päänsä pois iskun alta. Loistavaa oli se, että hän teki vielä hienon iriminagen perään, ennenkuin purskahti iloiseen nauruun ja sanoi:
- Huuh! Se oli kyllä vähällä, ettet tyrmännyt mua!
Kuuma kesäpäivä, hellettä oli 27 astetta C. Treenasimme Pasin kanssa yokomen uchi iriminagea. Pasi teki tekniikan horjutukseen asti ja nosti sitten heittokäden ylös niin että kainalo oli nenäni edessä. (olimme lievästi sanoen hikisiä)
Pasi: - Hohhoh, voivoi...Very sorry...
Ja sitten hän heitti minut tatamiin. Vieressä treenanneille Pasi sanoi: - Nostin vain käden ylös ja heti se kupsahti...
Olin suorastaan hiilenmusta.
Kuului: - Onko Virpi sammunut aurinkoon? (Ystäväni Pasi, tiääätty)
- Mikset sä voi kysyä esimerkiksi, että olenko mä ollut ulkomailla tai merellä???!
Kello oli 20 vaille 7 aamulla. Minulle tuli hoppu ehtiä varttia vaille alkaviin harkkareihin. Pääsin autokyydillä Keravan keskustaan päälläni valkea treenipuku, kainalossa keltainen pullottava reppu ja musta kiiltonahkakassi. Korvissa roikkui killuttimet ja jaloissa oli mustat työpiikkarit. Olin aika näky. Ja kyllä hävettikin. Yritin siis olla nopea liikkeissäni kun katosin Keravan keskustalla treenirakennuksen rappusiin.
Ryntäsin hengästyneenä dojolle. Avasin oven toisella kädellä, toisessa kädessä oli ne kassit ja opaskoira... Sisällä oli hiirenhiljainen, haukottelevan oloinen aamutunnelma. Sellainen käsinkosketeltava ja suloisen pehmoinen. Ryskis, ovi lensi seinää vasten, pauks, jyms, laukut eteisen seinään, kilikoli, rapsraps koiran valjaat, kipikapi korkkarit ja sitten ihan jumalaton rysäys, kun reppuni teki täyskaadon kamalalle puuparrulle, jolla ollaan kesällä pönkätty ovi auki. Hiljaisuus sisällä jatkui - tosin se ei ollut enää suloisen pehmoinen vaan enemmänkin hämmästynyt. Sitä jatkui kunnes hihkaisin iloisesti että hyvää huomenta vaan kaikille. Silloin kuului miesten pukuhuoneesta Pasin ääni, joka totesi vain että "jaha, virpi tuli treeneihin sitten suoraan baarista".
Istuimme rivistössä ja odotimme treenien alkamista. Paikalle oli tullut myös naispuolinen vierailija. Erik meni eteen ja huomasi vieraan. Hän kyseli tältä viehättävältä naiselta kuka tämä on ja mistä hän oli tullut meille vieraaksi. Sitten Erik, minut aina hyvin huomioinut ohjaaja, sanoi: "Vieressäsi oikealla puolella istuu sitten Virpi, joka ei näe. Tämä täytyy huomioida liikkuessa, mutta muuten treenaaminen ihan normaaliin tapaan."
Kumarsimme toisillemme ja siirryimme alkuverryttelyihin. Ja Erik rupesi jumppaamaan kovaa kyytiä. Eikä muistanut pätkääkään huomioida sitä sokeaa treenaajaa...
Treenit olivat taas kerran alkamassa. Iso miehenköriläs Timo kiipesi tikapuita pitkin avaamaan ikkunaa. Homma kuulosti tosi rankalta puuhalta; ähinää, puhinaa, huokauksia, tikkaiden narahduksia. Ja sitten viimein aukeavan ikkunan ääni.
Treenit treenattiin ja loppukumarrusten jälkeen sanoi Timo:
- Viimeinen sammuttaa sitten valot ja joku sulkee myös ikkunan.
Tokaisin enempiä ajattelematta:
- Ihan hassu olo, kun olen ollut koko illan vain kotona.
Siippani loi minuun nyrkin kokoisen silmäyksen.
- Nii-iin...
- Nyt sun pitäis nousta ylös siitä.
- Mutta minähän SEISON!
Tuomo kurkkasi kainalonsa alta hyvin hämmästyneenä ja jatkoi sitten tekniikan tekemistä polviltaan. Kuulin naurun hyrinää.
Treenasimme tekniikoita hyökkäysmuotona maegeri-potku. Minä putkinäköisenä otin uken tiukkaan sihtiin ja sitten vain potku.
Seppo: "Sä olet hyvä uke!!!! Muut potkaisee tahallaan ohi, mutta sinä lataat suoraan lättyyn!"
Jalkani teki ilmeisesti kaartavan liikkeen kohti väistämään pyrkinyttä ukea... Putkinäkö mikä putkinäkö. Höh.
Awase-ho 1 ja 2 Ninan kanssa bokkenilla. Kun olin tehnyt suoria pistoja ja Nina väistänyt muutaman kerran, tuli hän nauraen viereeni ja sanoi:
- Tuota Virpi, kun sun pitäis tosiaan pistää suoraan... Mä kun oon yrittänyt väistää miekkaa tuonne sivuun, niin aina kun olen sinne päässyt on miekan kärki vaan tullut perässä ja mä olen katsonut sitä sitten vähän sillee että giäääääks (vetää vinkuen henkeä sisäänsä ja nostaa käsivarret taakse ylös)
Sama homma siis kuin maegerissa...
Lentoemäntä-Maria "murjoo" minua iriminagesta tatamiin.
- Ja... nyt... kyllä... MENET...sinne... arrgh...
Minä: - Tuo on varmaan just se äänensävy, jota käytät humalaisiin suomalaismiehiin, kun heität niitä pois koneen keittiöstä!
Tuomo "kenkkuili" kotetgaishissa eikä suostunut kääntymään lukkoa varten mahalleen vaan liukui pois pitkin tatamia. Tein kuten oli opetettu, asetin jalat molemmin puolin Tuomon päätä ja ryhdyin kääntämään. Toisen jalan nilkkaan tuntui Tuomon poski ja minulle tuli mieleen:
- Mitä jos sä tässä vaiheessa puretkin mua nilkasta?
Pitkä hiljaisuus. Käänsin Tuomon mahalleen. Sitten kuului rauhallinen ääni:
- Sellainenkin saattaa kyllä tulla mieleen... Minulle tuli kova kiire vedellä jalkojani kauemmas.
Harjoittelimme Sarin kanssa shomen uchi vastaanottoja ja käytimme hidasta "eeii"-kiaita apuna, jotta nagena toimiva pystyisi ajoittamaan paremmin tekniikkansa. Näkkäreitä kun olemme, molemmat.
Vuorossa oli shomen uchi nikyo omote, Sari nagena ja minä ukena.
Sari: Niin, ootko sä jo lyömässä?
Minä: (olin juuri aloittanut kiai tuli mukaan): - Eiiii...
Ja nauruksi meni, sillä Sari ei tehnyt mitään, kun kerta olin sanonut "ei".
Hetken päästä roolit olivat vaihtuneet. Sari otti "lyöntiasennon" ja minä valmistauduin torjumaan.
Sari: Ei...
Minä nopsana tyttönä tein torjunnan.
Sari: ... tästä tule mitään!
Timo asettui nagen asemiin ja hyvin vienolla ja kohteliaalla äänellä sanoi:
- No jos sinä sitten lyöt minua.
Otin naamalleni venkoilmeen ja sanoin venytellen, että "Voi Timo, niiiiin niiiiin mielelläni nyt huitaisen" ja tein shomen uchin.
Läpi meni että heilahti. Ihan häkeltynyt Timo käänsi päätään muualle ja sanoi: - Ei saa hämätä tuolla lailla!!!
Nina lyö etukäden puoleisella kädellä shomen ucheja ja sanoo käden noustessa lyhyen kiain, ei:n. Neljännellä kerralla kuuluu livakka "onegaishimas!"
Teen nikyon kera kohteliaan arigatookozaimashitan ja Ninan lentäessä kuuluu hihityksen seasta "...onegaishimas..."
Treeneissä oli noussut esiin kysymys siitä, mitä pitäisi tehdä jos metsässä tulisi karhu vastaan ja se hyökkäisi. Vastaus oli ollut yksinkertainen.
- Tenkkan.
Timo: - Sitten jalat päänyli.
Ähisimme aamujäykkinä. Pekka, ammatiltaan viinakaupan myyjä:
- Onks tää nyt sitten sitä kun otetaan perseet olalle?
Teen Pasille shihonagen loppuhallintalukkoa. Polvi osuu makeasti hänen kylkiluidensa väliin ja Pasi kirahtaa: - Osuipa makeasti sinne lihasten väliin...
Ohi kulkeva Erik-ope: - ...sanoiko se että LIHASTEN väliin?? (naurua)
Hetkeä myöhemmin Erik näyttää minulle yokomen uchin vastaanottoa. Teen lyönnin ja jotenkin kummasti käteni sujahtaa Erikin kainaloon. Hän katsoo minua vähän hämmästyneenä ja minä kysäisen naurussa suin:
- No, lipsahtiko se mun käsi nyt sitten niiden isojen LIHASTEN väliin?
Erik häkeltyy ihan täysin, mutisee ja tupisee ja onnistuu näin kääntämään vieressä treenanneiden Pasin ja Vekun huomion puoleensa. siitä ei hyvä seuraa:
- Erik on ihan punainen!
- Kato, se menee VIELÄ punaisemmaksi...
Tuomo näytti minulle treenattavan tekniikan ja talutti sitten kolmanneksi pyöräksi taatusti yli 190 senttisten Timon ja Teemun luo. Tuomo sanoi:
- Tuossa on sun kokoista treeniseuraa.
Timo ja Teemu katsovat hyvin hilpeän näköisinä "korkeuksistaan".
Teimme JO-kepin kanssa tekniikoita ja vuorossa oli koshinage. Minulla oli parinani pitkän huiskea Teemu. Tein liikkeet JO:lla ja asettauduin heittoasemiin Teemun eteen. Joustin polvista niinkuin on neuvottu. Ja uken vyön solmu, jonka pitäisi olla jossain selkäni alaosissa, tuntui lähes lapaluiden välissä. Timo neuvoi, että pidä sitten jalat suorina. Tein työtä käskettyä ja kun yritin kumartua hieman eteenpäin, Teemu ylsi tatamiin käsillään lonkallani roikkuessaan. Näky oli taatusti aika korni.
Alkuverryttelyt olivat menossa ja Timo venytteli HIRVEÄSTI valkosipulillehaisten vieressäni. Parin kolmen metrin päässä makaava opaskoirani Kisa maiskutteli valppaana huuliaan.
Timo katsoi olkansa yli Kisan suuntaan:
- Tuota... luuleeko se saavansa jotakin?
Tiina ja minä harjoittelimme ushirowazasta ryokatatedori ikkyota. Tiina oli nage ja minä uke. Hyökkäsin ja kiersin Tiinan selän taakse ja tartuin häntä molemmista käsistä. Olin sangen tyytyväinen suoritukseeni; olinhan purjehtinut upeasti Tiinan selän taakse ja jopa saanut napattua kummastakin ranteesta kiinni ihan vauhdikkaasti - minä, lähes umpisokea. Tyytyväisyyden puuska sai lopun, kun kuului Timon ääni:
- Luuletko sä olevasi joku sateliitti vai?
Niin, eihän tuossa hyökkäysmuodossa ole vissiin tarkoitus "purjehtia" uhrinsa ympäri vaan hyökätä...
Istuin selkävaivaisena penkillä ja katselin haikeana toisten tekemistä. Pasi ja Hannu treenasivat ushirowazaa; Pasi oli uke ja Hannu nage. Kuuntelin, kun Hannu selitti paatoksella:
- Sun pitää tavoitella jotain! Tekniikkaa ei pääse oikein muuten tekemään. Katos, sä tuut sieltä ja TAVOITTELET jotain. Mulla on täällä, no mulla on täällä vaikka TIKKARI...
En voinut mitään. Remahdin nauramaan. Siinä meidän isot äijät...
Iriminage pyöri, Pasi oli minulla ukena. Kunnon horjutus ja.... PAM! Heitto! Voitto! Judovuoden muistoksi, kunnon haralla!
Pasi makasi tatamilla selällään kädet levällään, ei yrittänytkään nousta vaan katsoi minuun ja sanoi voipuneesti:
- Sinun heittovoimaasi voi kyllä aina luottaa...
Olimme Mary-Annin kanssa pareina ja teimme JO:n kanssa ikkyota. JO oli minulla ja aloitin "hyökkäyksen" aikomuksena tehdä choku tsuki Mary-Annia kohden. Kesken liikkeen aloin epäröidä, sillä mielestäni näkökentässä oli yksi ylimääräinen hakama. Pysäytin piston ja huomasin Karin tulleen näyttämään tekniikkaa Mary-Annille. Kari ei vaan muistanut mainita asiasta mitään minulle, olipahan vain sangen vaarallisesti selin minuun, näkemättömään hyökkääjään.
Sanoin senseille, että nyt olisi syytä opetella kyllä ilmoittautumaan minulle ettei minulla tulisi pistettyä senseitä selkään. Kari vain nauroi ja sanoi, että oli ihan hyvä testi siihen, onko hänen kiinsä hereillä.
Kata 31, Tuomo näytti minulle jodangaeshin tekemistä. Aloitin lyönnin ja kuului goinnng.... Tuomo oli unohtanut väistää...
Oli ns. fiilistelyharjoitus menossa eli nage horjutteli ja uke pyrki antamaan voimaansa, horjumaan. Parinani oli Tuomo, joka on kyseisessä lajissa melkoisen taitava. Hän laski painoa alas, liikkui ja horjutteli. Minä yritin kuin henkeni hädässä pysyä mukana ja jalat tikkasivat tatamia kuin singerin ompelukone. Tuomo pysäytti liikkeen ja sanoi rauhallisesti:
- Ei tästä tule mitään kun sun jalat kulkee niin hirveetä kyytiä. Kuuluu vaan tatamista stupttsuptsuptsuptsup. En mä saa sua horjumaan...
Treenasin Pasin kanssa. Hän horjutti minua tehokkaasti ja lensin tatamiin polvilleni. Polveen kävi kipeää - Pasin varvas jäi alle. Pasi: - Mou uu uu...
Minä: - Kää äääk... (ote aku ankasta, josta eräs kyseisiä repliikkejä käsittävä sarjakuva oli Mikkelin leirin vitsailun aiheena...)
Homma jatkui. Potkaisin Pasia varpaaseen.
Pasi: - Mou uuu...(nyt jo vähitellen vesi silmissä)
Kari löi kämmenet yhteen ja juoksimme riviin. Olimme olleet ison tatamin ihan äärilaidalla, joten kiirettä piti ehtiä muiden mukaan. Pidin Pasia hiasta kiinni ja pingoin minkä kerkesin. Loikka rivistön paikkaa kohti, tein ilmassa valmiin seiza-asennon samalla kun käännyin 180 astetta ilmassa ja sitten laskeuduin tatamiin. Ja voi onnetonta, tallasin vielä kerran polvella Pasia varpaille...
Kari näytti minulle hanmi handachista shomen uchi iriminagea. Hyökkäsin oikealla kädellä, Kari heitti. Kari vaihtoi hanmia ja antoi merkin hyökätä uudelleen. Minä hyökkäsin... taas oikealla kädellä. Senseille tuli kiire vaihtaa hanmia ja tehdä heitto. Naureskellen Kari sanoi, että "olisi ihan hyvä hyökätä vuoronperään eri käsillä..."
Tein Hannun kanssa chudan tsuki shihonagea. Pääsin melkein aina pyörähtämään käden alta ja tekemään vastatekniikan. Hannu meni polvista kunnolla alas ja teki tekniikan hyvin huolellisesti sanoen: "tää on sun kanssa kyllä vähän tällaista suwariwazaa kun oot niin pieni..."
Kari näytti Hannulle ja minulle hijikimeosaeta. Hän teki lukkoa minulle ja minä tavoilleni uskollisena hymyilin tatamilla maatessani. Kari:
- Hmmmm. Mun tekniikoissa on varmaan nyt jotain vikana kun uke vielä tässä vaiheessa vain hymyilee...
Treenit oli treenattu ja kotimatka talvisessa kelissä oli alkanut. Istuin audin etupenkillä ja Tuomo teki liukkaalla tiellä kässärikäännöksen. Minä vinkaisin säikähtyneenä. Tuomo vilkaisi minuun silmät tuikkien ja sanoi:
- Tenkkan!
Ulkona oli aivan hornamainen keli. Lunta tuiversi ja tuuli ulvoi. Dojolle oli tullut vain kaksi sitkeää sissiä; Mary-Ann ja minä. Shomen rein jälkeen menimme tutkimaan lapuista, että mitä tekniikoita kuuluu 3. kyuhun. Kun asia oli selvä, pantiin laput kaappiin ja Mary-Ann, treenin vetäjä, marssi tatamin keskelle. Minä olin jo menossa polvilleni "riviin", kun huomasin että eihän Mary-Annilla ole ukea jos siihen menen...
Timo tuli alas portaita ja katsahti nurkassa makoilevaan opaskoiraani Kisaan jonka valjaissa on aina keltainen kyltti silloin kun se makoilee odottelemassa minua tattamilta. Kyltissä lukee koiraihmisille: ÄLÄ JUTUTA, OLEN TÖISSÄ - NYTKIN! Kisa kun on varsin söötti ja rapsuteltavan näköinen otus.
Timo - Ai, sitä ei sitten jututeta.
Minä pompin tatamilla ja sanoin:
- Niih, vai pitäisköhän mun laittaa kyltti omaan kaulaan.
Timo: - No sitten siihen pitäisi tehdä pikku muutos. Esimerkiksi ÄLÄ JUTUTA, VOIN VAIKKA INNOSTUA!
-!!!!
Pasi kirjoitti:
"Ja pidät muuten rohkiaa puhetta roppaasi nähen.."
Paiskasin Timoa katateryotedori jujigaramilla. Meni vähän niinkuin vaakasuoraan, kun en osannut tekniikkaa. Timo muljahteli tatamilla ja tuli sitten näyttämään mitä tapahtui. Ensin hän teki niinkuin pitää tehdä, sain tehtyä hienon ukemin. Sitten hän sanoi, että nyt hän ei heitä vaan ainoastaan näyttää. Ja niin hän sitten näytti miten olin työntänyt häntä vaakasuoraan eteenpäin. Minulta meni tasapaino enkä voinut muuta kuin tehdä maeukemin. Timo ei ollut lainkaan valmistautunut tähän vaan kun tein ukemin, petti Timonkin tasapaino ja hän joutui tekemään myös ukemin, lähes ylitseni. Hirveän taivastelun ja rintaan taputtelun kanssa Timo sitten könysi ylös tatamista ja pyöriskeli paikallaan huokaillen ja hohhaillen. Kysyin:
- Mutta Timo, onko sulla huono sydän?
- Ei, mutta sun kanssa kyllä tulee...
Harjoittelimme Joukon kanssa shihonageukemia eikä se meinannut ruveta sujumaan sitten millään. Jouko nappasi Tuomon ja kokeili, miten Tuomo tekee ukemin. Tuomohan teki sen kauniisti ja pehmeästi ilman mitään jytiseviä ääniä. Sitten Tuomo heitti Joukoa. Jouko meni ympäri kuin harakanpoikanen ja jysähti tatamiin kovalla paukauksella. Kun hän makasi selällään tatamilla taivastellen ja manaillen, menin hänen luokseen ja sanoin iloisesti:
- Ei kuulunut melkein mitään ääntä...
Treenit olivat lopuillaan. Erik L komensi lauman tatamin toiseen päähän ja rupesi teettämään kokyunageja. Rinki pyöri, yksi oli aina vuorollaan keskellä heittämässä rivissä hyökkääviä ukeja. Tämä harjoitustapa ei ole minulle, sokkopörriäiselle, lainkaan mieleen, sillä näkö ei meinaa riittää millään liikkumiseen, oman vuoron huomaamiseen eikä siihen, missä se nage on - saati että näkisin kumpaan käteen minun pitäisi hyökätä. No, rinki pyöri, edestäni juoksi joku hakamallinen tatamin keskelle ja lensi komeasti paukahtaen kohti vastakkaista reunaa. Kävelin reippain askelin tatamin keskelle ja pinnistin näköäni. En saanut nagea millään silmiini. Sitten kuului seinustalla odottavasta rivistöstä jonkun ääni:
- Tuota Virpi, se on sun vuorosi olla nagena...
Treenit olivat menneet mielestäni ihan penkin alle. Olin sählännyt tekniikoissa ja tumpeloinut näköni takia tavallista enemmän. Astuin pukuhuoneesta ulos lippa maassa, jysäytin reppuni lattialle ja sanoin tuolilla istuvalle kenkiään jalkaan laittavalle Tuomolle, että "Minä lopetan treenaamisen". Tuomo ei edes nostanut katsettaan vaan laitteli kenkiään edelleen kaikessa rauhassa ja sanoi tasaisella jutusteluäänellä: "Niin, et sitten tulekaan huomenna enää treeneihin."
Katsoin Tuomon kumartunutta selkää ja mietin, että olinkohan mahdollisesti montakin kertaa jo uhannut lopettaa aikidon harrastamisen. Olinpa tainnut...
Hyvä etteivät hampaat lyöneet loukkua, niin kovasti jännitin Endon leirille menoa. Japanilainen shihan ja mitä minä näkkäri saattaisinkaan töpeksiä...
Olin juuri menossa valkoisine keppeineni ja treenireppuineni kohti tatamia, kun Pattersonin Timo ilmestyi ilkikurinen ilme naamallaan eteeni. Minä vilkaisin häntä varmasti hyvin pelokkaan näköisenä.
- No niin, sitä on Virpikin menossa törmäilemään tatamille! Timo oikein hihkui.- Saapa nähdä, mitä vielä tapahtuu!!! (ystävällisen pilkallista hihitystä)
- Älä viitsi! Pelkään jo muutenkin! Jos vielä jatkat tuota rataa, niin tungen tän kepin poikittain sun suuhusi! uhosin hyvin aikidomaisen harmonisesti ja tunsin miten mahaa nipisteli.
Timon ilme sen kun parani. Hän suorastaan pomppi edessäni iloinen virne naamalla:
- Noooo, oispahan sitten leveämpi hymy!
Treenit oli jälleen kerran treenattu ja porukka päätti lähteä kahville. Minä ja Pasi sullouduimme reppuinemme Karin kyytiin. Ensimmäisissä liikennevaloissa Karin auton nokan edestä suojatien ylitti kotiin päin ajatuksissaan kiiruhtava treenikaverimme Päivi. Pasi yritti huiskuttaa Päiville, mutta Päivi ei huomannut meitä lainkaan. Pasi:
- Onko se tuokin ihan sokea...(Minä loin nyrkin kokoisen silmäyksen treenikaverini iloisesti takaisin virnistävälle naamalle)
Kari: - Ei vaan ihan selvästi Päivin ki on jo mennyt kotiin ja Päivi vaan nyt yrittää ehtiä perään...
Dojon keskellä olla tökötti valkoinen tukipilari ihan keskellä tatamia. Seisoskelin odottelemassa treenien alkamista ja juttelin porukoiden kanssa, kun Kari tuli luokseni kasvot vakavina ja kysyi, että olenko huomannut tatamin keskellä pilarin. Vastasin myöntävästi. Kari jatkoi pilke silmissä:
- Niin, enhän minä muuten, mutta kun tulin luvanneeksi järjestäjille, että se on siinä vielä leirin jälkeenkin...
Harjoittelin Pasin kanssa ushirowazasta jujigaramia. Pasi oli nage ja minä uke. Hän tempaisi käteni solmuun ja kysyi, että osaanko tehdä siitä ukemin. Minä hieman närkästyneenä että tottakai. Joten Pasi teki heiton. Ihan hyvän sellaisen, mutta minä muljahdin ja pyörähdin ryskeellä ja ryminällä tatamiin - kaikkea muuta kuin osaavasti. Lonkkaan sattui ihan vietävästi, mutta eihän siinä auttanut kuin nousta reippaasti ylös kun kerta olin vakuuttanut osaavani tehdä ukemin jujigaramista...
Kari otti Pasin ukeksi. Tekniikka oli lentävää ja katselin miten treenikaveria vietiin korkealta ja kovaa. Jonkin aikaa kun tätä oli kestänyt, rupesi Pasikin vetämään henkeä aika kovaäänisesti läähättäen. Kun Pasi sitten tuli tatamin keskeltä puuskuttaen luokseni kysyin herttaisesti:
- Meinaatko sä synnyttää?